Nopeammilla yhteyksillä rakennetaan paremmat työmarkkinat
Herään aamulla iPhonen vakioherätysääneen klo 5.00. Torkutan kerran ja nousen lopulta sängystä 5.15. Kävelen bussipysäkille, vaihdan junaan ja ehdin 6.25 lähtevään junaan kohti Helsinkiä. Juon kahvia, teen ehkä vähän töitä tai opiskelen – ja saavun toimistolle ennen yhdeksää. Turun ja Helsingin välinen työmatkaliikenne on todellisuutta monelle suomalaiselle. Samalla se on mahdollista lähinnä niille, joilla on…
Nuoria uhkaa massiiviset leikkaukset
Nyt on erityisen tärkeää turvata kaupungin oma nuorisotyö, sillä Opetus- ja kulttuuriministeriön tämänhetkisen arvion perusteella nuorisoalan järjestöiltä saatetaan leikata jopa 40% järjestöjen ensi vuoden yleisavustuksista. Nämä leikkaukset vaarantavat vakavasti järjestöjen kyvyn tarjota lapsille leirejä, kerhoja ja koulutuksia koko maassa, mutta myös Turussa. Leikkaukset toteutuessaan ovat niin massiivisia, että ne tulisivat osumaan erityisen pahasti vähävaraisiin lapsiin,…
Työelämä kaipaa asennemuutosta perhe-elämän helpottamiseksi
Puhe PAMin valtuustossa 19.11.2024 Hyvät palvelualojen ammattilaiset, Työllisistä osa-aikaisia oli vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä 475 000, mikä tarkoittaa 18,0 % kaikista työllisistä. Osa-aikatyöllisistä 122 000 eli 25,6 % teki osa-aikatyötä siksi, että kokoaikatyötä ei ollut tarjolla. Lisäksi vastentahtoisten osa-aikatyöntekijöiden osuus Suomessa oli kirkkaasti Pohjoismaiden korkein, jopa 26,20% vuonna 2023. Osa-aikatyön käyttö korostuu erityisesti naisvaltaisilla matalasti…
SDP:n ajama Taito-kampus siirtyy toteutusvaiheeseen
Turun SDP on tehnyt töitä ammatillisen koulutuksen Taito-kampuksen puolesta jo pitkään. Taito-kampus oli yksi SDP:n kärkitavoitteista pormestarisopimusta tehtäessä ja on hienoa nähdä, kuinka hanke etenee. Turun Ammatti-instituutin koulurakennukset ovat olleet pitkään huonossa kunnossa ja on hienoa, että vihdoin amikset saavat ansaitsemansa paikan opiskella Kupittaalla uudessa koulutalossa tulevaisuuden innovaatioiden keskellä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Me SDP:ssä tavoittelemme,…
Tutkijat puoltavat 8:00 aamuista luopumista peruskouluissa
Yle uutisoi 15.10. Forssan kaupungin päätöksestä luopua 8:00 aamuista kaikissa peruskouluissa. Tämähän on oikea koululaisen unelma! Päätös on vähentänyt myöhästymisiä sekä poissaoloja. Forssassa koulupäivät alkavat nyt kaikilla joka päivä klo 9:00 ja pienille lapsille on järjestetty tarpeen mukaan aamukerhoja ennen koulun alkua. Minusta tämä on raikas idea ja kannatan sen kokeilemista myös muissa kunnissa. Useat…
Vastentahtoinen osa-aikatyö on kasvava ongelma Suomessa
Työllisistä osa-aikaisia oli vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä 475 000, mikä tarkoittaa 18,0 % kaikista työllisistä. Osa-aikatyöllisistä 122 000 eli 25,6 % teki osa-aikatyötä siksi, että kokoaikatyötä ei ollut tarjolla. Lisäksi vastentahtoisten osa-aikatyöntekijöiden osuus Suomessa oli kirkkaasti Pohjoismaiden korkein, jopa 26,20% vuonna 2023. Osa-aikatyön käyttö korostuu erityisesti naisvaltaisilla matalasti palkatuilla aloilla ja on yksi syy lisäämään…
TE-uudistuksen jälkeen voimme puuttua paremmin nuorisotyöttömyyteen
TE-palvelut siirtyvät kunnille vuoden 2025 alussa Sanna Marinin hallituksen työn ansiosta. Tämä on hyvä uudistus, sillä sote-asioiden siirryttyä hyvinvointialueille on nyt kunnilla entistä paremmat mahdollisuudet keskittyä elinvoimaisuuteen. Turkuunkin on muodostumassa oma elinvoima-palvelukokonaisuutensa. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla voivat ne tukea paremmin työllistymisen tavoitetta. Turun tulee kiinnittää ensimmäiseksi huomiota 15-18 vuotiaiden…
Hallituksen politiikka syventää luokkaeroja
Olisin voinut käyttää otsikossa sanaa ”eriarvoisuutta” luokkaerojen sijasta. Eriarvoisuus kuulostaa jokseenkin hienostuneemmalta ja neutraalimmalta termiltä kuvata ihmisten eriarvoisia lähtökohtia ja käytössä olevien resurssien määrää. Luokkaerot kuulostavat joltain, jota on ollut joskus keskiajan Euroopassa – talonpoikia ja aatelisia. Luokkaerot kuulostavat vanhanaikaiselta kastijärjestelmältä. Luokkaeroista puhuminen kuulostaa jotenkin vaivaannuttavalta ja vangitsevalta ihmisten jaottelulta. Niin tai näin, me kaikki…
Minä vs. Maailma: Nuoren tarina koulun, työn ja aktivismin ristipaineissa
Kun opiskelin tarjoilijaksi Turun ammatti-instituutissa, halusin osallistua nuorten ilmastolakkoon. Opettajan kanssa meille tuli kiistaa hyväksyttiinkö poissaolo koulusta lakon takia. Opettaja tokaisi väittelyn jälkeen ”Mitä jos työelämässä ihmiset vaan olisivat menemättä töihin, mitä ravintolalle sitten tapahtuisi? Kuka työt silloin tekisi?” Mietin hetken ja vastasin: ”Ei millään pahalla, mutta sehän on nimenomaan se lakon pointti – ja…
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.
Seuraa blogia
Ja saat ilmoituksen uudesta sisällöstä.