Naisen paikka on kaikkialla

Vuonna 2023 naisen euro oli vieläkin 84 senttiä ja matalapalkka-aloista puhuttaessa puhutaan nimenomaan naisvaltaisista aloista.

Raskaussyrjintä on vain naisiin kohdistuva todellinen ongelma työmarkkinoilla, jota hallituksen helpotukset irtisanomissuojaan eivät helpota.

Hallituksen leikkaukset tulevat kohdistumaan erityisesti naisiin perheiden tarvitsemista palveluista leikatessa ja työelämäheikennykset taas tutkitusti kohdistuvat erityisesti naisvaltaisille aloille.

Myös enemmistö nyt lakkauttamisen alla olevan aikuiskoulutustuen saajista on ollut naisia. Vanhemmuus ei vieläkään jakaudu tasaisesti ja täten jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien heikentäminen kohdistuu erityisesti naisiin.

Suomi on naisille lähisuhdeväkivallan luvattu maa, sillä joka kolmas nainen on kokenut parisuhteessa fyysistä väkivaltaa, fyysisen väkivallan uhkaa tai seksuaaliväkivaltaa. Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille.

Tasa-arvotyö tuskin ikinä tulee täysin valmiiksi, ja tuntuukin, että köyttä vedetään niin sanotusti molemmista päistä – kaksi askelta eteen ja yksi taas taakse. Tällä tarkoitan sitä, että myös asioiden pitäminen samalla mallilla kuin nyt vaatii itsessään työskentelyä. Jatketaan siis lasikattojen rikkomista, ongelmista puhumista ja taistelua vielä tänäkin vuonna ja tulevaisuudessa.

AADA UHLGRÉN

Jätä kommentti