Aada Uhlgrén

Kun opiskelin tarjoilijaksi Turun ammatti-instituutissa, halusin osallistua nuorten ilmastolakkoon. Opettajan kanssa meille tuli kiistaa hyväksyttiinkö poissaolo koulusta lakon takia.

Opettaja tokaisi väittelyn jälkeen ”Mitä jos työelämässä ihmiset vaan olisivat menemättä töihin, mitä ravintolalle sitten tapahtuisi? Kuka työt silloin tekisi?”

Mietin hetken ja vastasin: ”Ei millään pahalla, mutta sehän on nimenomaan se lakon pointti – ja sitä paitsi – kyllä siellä työelämässäkin on oikeus osallistua lakkoon!”

”Helvetti sinä olet kyllä juuri tuollainen asenneongelmainen pissis!” Opettaja huusi minulle kasvot punaisena ja aidosti vihaisena. ”Ole hyvä ja poistu.” Näihin sanoihin päättyi keskustelu ja poistuin luokasta itsekin tuohtuneena ja loukkaantuneena.

Ei mennyt kovin kauaa ja piakoin minusta tuli ammattiyhdistysaktiivi. Ei mennyt kauaakaan, kun pidimme luokkakaverini kanssa PAMin nuorten pistettä koulun aulassa ja kerroimme työelämän pelisäännöistä.

Ensimmäisessä harjoittelupaikassani ravintola-alalla 17-vuotiaana olin kovin kiinnostunut kaikesta ja kyselin kuten harjoittelijan kuuluu. Minua kiinnostivat myös toimintaa säätelevät lait sekä miten niitä noudatetaan käytännössä. Yritin oppia mahdollisimman paljon. Eräänä päivänä ravintolaan saapui asiakas, joka oli selvästi liian päihtynyt. Tuli tilanne, jossa toinen tarjoilijoista kieltäytyi anniskelemasta hänelle ja toinen tarjoilija oli eri mieltä. Tämä aiheutti pienimuotoisen konfliktitilanteen. Tilanteen ratkettua kysyin kysymyksiä miten kannattaa toimia vastaavissa tilanteissa. Minulle vastattiin ”No kuule sinun ei tarvitse siitä murehtia vielä moniin moniin vuosiin!”. Se tuntui lyttäävältä ja todella ärsyttävältä – minä halusin huolehtia siitä sitten kun valmistun! No kuitenkin, kuten arvata saattaa, aloitin anniskelusta vastaavana baaritarjoilijana 18-vuotiaana, sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani ja jo hyvin nuoresta työskentelin yksin ravintoloissa – ja pärjäsin oikein hyvin!

Yhdessä ensimmäisistä työpaikoistani, jossa työskentelin extrana amiksen ohella niin sanotulla nollatuntisopimuksella, pyysin viikonlopun vapaata, jotta voisin osallistua Demarinuorten liittokokoukseen. Esihenkilö totesi ”Ei muiden työvuoroja voida sinun menojesi mukaan suunnitella!” Tämän jälkeen en saanut enää tunteja. Se tuntui nuoresta työntekijästä pahalta, sillä koin hoitavani hommat hyvin mutta koin, että työntekijänä joka on sitoutunut tekemään 0h/viikossa ja jolle on taattu töitä 0/tuntia viikossa on myös oikeus prioirisoida kalenteriin muuta elämää. Ehkä he eivät uskoneet, että olin oikeasti menossa kokoukseen tai sitten eivät halunneet joustaa – ehkä molempia. Mietin silloin voinko jatkaa vaikuttamiseen liittyviä intohimojani työn ohella, jos se pilaa mahdollisuuksiani työelämässä.

Olin väärässä. Olen sen jälkeen löytänyt entistä parempia työpaikkoja, jossa minun persoonaani ja harrastuksiani on arvostettu, jossa olen saanut kehittyä ja kasvaa sekä järjesteltyä työvuoroihini aikaa harrastuksille. Jälkikäteen olen tyytyväinen, että en ole suostunut pienentämään itseäni, jotta mahtuisin joukkoon – vaan olen rohkeasti löytänyt uuden joukon johon olen mahtunut. Noin puolivuotta myöhemmin ravintolapäällikkö pyysi minua kyseiseen paikkaan töihin, kun työntekijöistä oli pulaa, en suostunut enää tulemaan.

Muistan myös, kun sanoin haluavani tehdä järjestötöitä joku päivä. Minulle sanottiin, että et sinä pääse niihin töihin vasta kun korkeakoulututkinnon suoritettuasi. Miten ollakkaan olen nyt työskennellyt intohimoni parissa järjestötyön ja vaikuttamisen parissa vuodesta 2022 ja korkeakoulututkinto on vielä edessä.

Elämässä tulee vastaan paljon tilanteita, jossa sinuun ei uskota tai jossa sinä et mahdu muiden asettamiin raameihin. Olen iloinen, että olen jaksanut uskoa itseeni ja ideoihini sekä löytää itseni kokoisen paikan milloin missäkin. Kun yksi ovi sulkeutuu niin parempi ovi avautuu. Arvoistaan tai omasta itsestään ei kannata tinkiä. Vaikka kohtaa vastoinkäymisiä, on tärkeää pysyä uskollisena itselleen ja omille tavoitteilleen. Se paikka löytyy kyllä.

AADA UHLGRÉN